27.03.2023 kirjoittanut Heidi Hirvasoja
Haemme kirjanpitäjää
Kuntien Hetapalvelut Oy on kuntien ja kaupunkien omistama talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden tuottamiseen keskittynyt yhtiö. Asiakkaitamme ovat kolmetoista kuntaa, yksi kuntayhtymä sekä useat julkisessa omistuksessa olevat osakeyhtiöt. Kuntien Hetapalvelut Oy toimii kahdella paikkakunnalla: Ylivieskassa ja Nivalassa. Henkilöstömäärä on yli 50 henkilöä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta sujuvaa laadukkaita, asiantuntevia ja asiakaslähtöisiä palveluja tarjoamalla.
Haemme kuntatilinpäätöstaitoista
KIRJANPITÄJÄÄ
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Tehtäviin kuuluvat asiakasvastuullinen kirjanpito sekä siihen liittyvät muut työtehtävät.
Tehtävässä menestyminen edellyttää:
- kokemusta kunnallisen alan kirjanpitotehtävistä
- tilinpäätöstaitoa
- tietotekniikan osaamista, kuntakirjanpito-ohjelmistojen tuntemusta
- ymmärrystä kirjanpidon prosesseista ja kirjanpitolaista
- oma-aloitteellisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuullisuutta
- palveluhenkisyyttä
- hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
- kiinnostusta oman työn kehittämiseen
Arvostamme:
- kuntaraportoinnin tuntemusta
- motivaatiota oman ja organisaatiomme osaamisen kehittämiseksi
- asiakkuuden hoidollista osaamista ja asiakaspalveluhenkistä työotetta
Tarjoamme:
- hyvät työskentelyolosuhteet ja -välineet sekä kirjanpitotiimin ja koko muun organisaation tuen
- kattavan perehdytysohjelmamme mukaisen perehdytyksen
- joustavan tarpeisiisi sovitettavan työajan
- paikkaan sitomattoman työn mahdollisuuden (etätyö ja erilaiset hybridityöratkaisut onnistuvat toiveidesi mukaan)
- tukea hyvinvointiisi mm. ePassi Flex, lakisääteistä työterveyshuoltoa laajemmat työterveyspalvelut ja työsuhdepolkupyöräetu
Palkkaus määräytyy AVAINTES:n mukaisesti ja tehtävässä sovelletaan 6 kk:n koeaikaa. Hakemuksesi on oltava perillä pe 28.4.2023 klo 16.00 mennessä sähköpostitse.
rekry@hetapalvelut.fi
Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävästä antavat rekrytoiva esihenkilö, taloushallinnon palvelupäällikkö Riikka Petsalo 010 5017 343, HR-asioista vastaava Heidi Hirvasoja 010 5017 327 sekä toimitusjohtaja Miia Laakso 010 5017 363